Jussin mietteitä vuoden alkaessa

Jussi Kinnunen kertoo juutalaistyöstä.

Jussi Kinnunen kertoo juutalaistyöstä.

Näin vuoden vaihteessa tulee mietittyä mennyttä, vuotta, vuosia ja ehkä vähän ajatella myös tulevaa. Nyt eläkkeellä tulevan ennustaminen on helpompaa, työurani aikana en useinkaan voinut tietää mitä teen seuraavaksi, joten siinä suhteessa on helpompaa;)

Kaksikymmentä vuotta täyttyy, uskossa, se on noin kolmannes iästäni. Monta mutkaa on ollut, niin ennen uskoon tuloa, kuin sen jälkeenkin. Jos käy läpi menneitä vuosia, niin osaako arvostaa sitä mitä on ollut vai haikaileeko jonkun tulevan perään? Moni sanoo heti, että parasta elämässä oli kun tuli uskoon, totta, se on parasta tulevaisuuden kannalta, tietää missä viettää iäisyyden. Monta asiaa on silti matkan varrelta, jotka olivat silloin parasta, lasteni äidin tapaaminen, avioituminen, lasten saanti, lastenlasten saanti jne. On hyvin monta asiaa jotka nousevat esiin, mm. tulevana joulukuuna on 40-vuotishääpäivä tiedossa, ei sekään ihan “pikkujuttu”.

Onko sitten uskonelämän varrella asioita joita pohtii? Onhan 20 vuotta jo kohtalainen aika, toki on ilon hetkiä jos ei sitten vähän murheenkin hetkiä. Olen ja olemme saaneet olla hyvin monessa mukana, ehkä mieleenpainuvin on ollut yksi rukoushetki kauan sitten, olinkohan ollut viisi vuotta uskossa. Eräs perhe eheytyi, mies sai terveytensä takaisin, pariskunta teki yhdessä uskonratkaisun. Tai kun olimme Virossa auttamassa seurakuntaa ihan konkreettisesti työssä, teimme remonttia kun saivat kirkkorakennuksen takaisin neuvostovallan ajoilta. Aika Israelissa ja sen genren parissa tehdyt työt ovat piirtyneet mieleen, onhan sillä ollut selkeä jatkuvuuden linja. Nämä hyvinä muistoina. Kaarinassa kannettu vastuu ja ne tehtävät ovat myös mielessä, kuten sydänleikkauksesta toipuminenkin.

Entäpä sitten se toinen puoli. Mikä sieltä nousee esille ensin? Olin hämmästynyt, uskoon tullessani, miksi Raamatun tuntemus on Vanhan Testamentin puolelta aika vähäistä, se edelleen hämmästyttää. Samalla saa seurata miten sitoutuminen Raamattuun on löyhtymässä monessa asiassa, ja se mikä on Raamattuun sitoutumista? Miten erilaisia tulkintoja voisi käsitellä Raamatun pohjalta tyhjentävästi? Otan pari asiaa ihan malliksi esille. Ensinnä syöminen: mikä on sallittua? Minulle se Pietarin näky ja apostolinen ’kirkolliskokous’ opettavat että meille ’goijimeille’ (ei juutalaisille) ei ole kielletty kuin veri, liha josta ei ole verta laskettu ja epäjumalille uhrattu. Apt. 10:s ja 15:s luku kertovat niistä. Jotkut löytävät Raamatusta vegaanilinjan, jotkut sianlihan kiellon, tosin äyriäiset jää usein mainitsematta, mutta se olisi loogista samaa linjaa jatkaen. Miten asiat suhtautetaan Raamatun sanaan, lienee se pointti noitakin mietittäessä.

Toiseksi mietityttää miten sitoudutaan Raamatun opetuksiin? Jos lukee Riston Voiton mielipidekannanottoja, huomaa että samasta asiasta on montaa hyvinkin erilaista mielipidettä, eikö? Mikähän yleensä sitouttaa eri kannat Raamattuun, en nyt tarkoita eri kohtia Raamatussa vaan eri mielipiteiden kannattajien sitoutumista Raamattuun oman tulkinnan kohdalla. Liittäen ne muihin tulkintoihinsa ja sitoutumiseen niissä Raamattuun. Nouseeko juuri tämä tai tuo yli jonkun muun, josta voi sitten “joustaa” ja tulkita vapaammin? Onko tultu tilanteeseen, jossa opetuksen linja vaihtelee niin paljon ettei yhtenäistä kenttää ole? Uskon pääkohdat kirjanen pyrkii vetämään yhteen päälinjat helluntaiherätyksessä, syyspäivät hyväksyi valtakirjakäytännön eri nimikkeisiin seurakuntien viroissa. Mutta kun sitoutumista etsitään johonkin kohtaan, sen löytyminen voi olla vaikeaa. En osaa vastata muiden kuin omasta puolestani, olisin kyllä valmis allekirjoittamaan sitoumuksen noudattamaan linjaa, jonka tuo kirjanen antaa. Mutta onko sen antamat kohdat kattavia, no en jaksa uskoa että on. Nyt tarkoitan mielipidetasolla, kirjasessa on kattavasti myös eri vaihtoehdot kentän sisällä, mikä on hyvä. Mielipiteissä sitä ei kuitenkaan huomioida vaihtoehtona vaan vasta mielipiteenä ja silloin tuntuu kuin koko asia olisi väärin siihen kirjattu. Siksi kysymys sitoutumisesta Raamattuun on ajankohtainen, millä sidomme mielipiteet ja suuremmat linjat Raamattuun jotta saisimme yhtenäisen kirjauksen asiaan? Juutalainen viisas opetussysteemi voisi tulla avuksi ja muokata mielipiteitämme: Jokainen kertoo mielipiteensä asiasta ja sitten niistä muokataan yhdessä sellainen kirjaus johon jokainen voi yhtyä. Tuntuuko helpolta? Tuntuu muttei ole, tässä tulee ihmisluonto vastaan.

Olemme nyt yhtä mieltä, mutta kun yöllä joku ei saanut unta vaan koki että asiaan on puututtava, ja osa kokee jopa Jumalan Hengen niin käskevän muuttamaan kantaa?! Pohjanmaalla syntyneenä, savolaisista geeneistä muovautuneena sanon, ettei noin voi olla, meillä päin kun mies pitää sen minkä lupaa, vaikka tappiokseen, miksei siis nainenkin. Jos sitoudumme johonkin, oli se oma sana tai Raamattu tai aviokumppani tai tai tai, niin sitoutuminen tarkoittaa sen asian hyväksymistä ja eteenpäin viemistä ja elämistä asian kanssa, sitä kunnioittaen ja vahvistaen omalta osaltaan. Eikö? Miksi sitten Raamatun totuuksien ja niihin sitoutuminen on vaikeaa, johtuuko se erilaisesta opetuksesta siellä ja tuolla, otetaanko opetuksessa kokonaisuus huomioon vai jätetäänkö esim Vt kokonaan pois, vai otetaanko osa Paavalin kirjeistä huomioon, toista osaa ei jne. Siksi haluaisin herättää keskustelua ja ajatuksia sitoutumisesta Raamattuun ja yleensä seurakuntaan, näin vuoden aluksi.

Toinenkin asia mikä askarruttaa, olen julkisesti ollut rasismia vastaan ja auttanut maahanmuuttajia, sekä kouluttautunut rasismin tunnistamiseen tähtäävän kurssin vetäjäksi. Lähimmäinen, tosin kaukainen sellainen on nyt tullut meidän ovemme taakse, pyytämään turvaa.

Varpunen jouluaamuna, täysin Raamatun hengen vastaisissa laulunsanoissa, nostattaa kyyneleet uskovienkin silmiin, entäpä lähimmäisen, toisen ihmisen hätä? (Jälleensyntymisoppi reinkarnaatio kuuluu hinduille, buddhalaisille ja jainalaisuuteen ei siis kristinuskoon, siksi pikkuveli ei ole se varpunen.) Nättihän tuo laulu tosin on. En minäkään hyväksy rikollisten tulevan hakemaan turvapaikkaa Suomesta, mutta kun moni lapsi ei ole ehtinyt vielä edes ajattelemaan rikollisuutta tai terrorismia, eivät osaa edes puhua. Siksi onkin hyvä että viranomaiset saavat rauhassa tutkia taustat ja ottaa ne jotka oikeasti apua tarvitsevat. Muut sitten lähetetään takaisin tulomaahansa, tuo on viranomaisten tehtävä. Me muut osoitamme joko tukea hädänalaisille tai nyrkkiä ja polttopulloa, niinkö?

Voi hyvät uskovat, kun tulin uskoon oli profetiat: NL:n hyökkäys Suomeen, nyt hyökkää ISIS, eikö meidän tulisi rakentaa yhteistä tulevaisuutta eikä etsiä katastrofeja. Neuvostoliitto on hajonnut, ISIS kaatuu aikanaan. Tulee uusia pelon kohteita, jos Herramme tulo viipyy. Siksikin turha pelottelu on oikeasti turhaa, ’ole rohkea’ sanottiin Joosualle. Kun kuulette sodista jne. nostakaa päänne ja rohkaiskaa toisianne sanotaan toisaalla. Ikkunasta ulos katsoessa, tätä kirjoittaessa, tilaa on vaikka kymmenille taloille, metsää ja peltoa näkyy ikkunasta ja Turun torille on n. 5,5 km. Kyllä tänne väkeä mahtuu. Vai pitääkö kertoa se vanha vitsi; kyllä kuntiin voi ottaa pakolaisia ja kriminaalihuollon jälkihoidettavia paljonkin lisää, mutta ei juuri tähän osaan missä minä asun…

Näitä mietiskelin, kun herätessä huomasin että vuosi vaihtui, vaikken sitä ollut yöllä katsomassakaan. Olen jo vuosia sitten tullut siihen johtopäätökseen ettei minun tarvitse väkisin valvoa, kyllä sen aamulla puhelimesta huomaa onko vuosi vaihtunut vai onko saanut mahdollisuuden korjata vuoden aikana tehdyt virheet ja palannut alkuun samana vuonna, kuten joissakin elokuvissa;)

Entäpä tulevaisuus; kunhan vain pysyisi tässä kunnossa ja saisi vaimonkin eläkeikään. Sitten olisi hyvä suunnitella jotain muuta, ehkäpä talvi lämpimässä, tai kylmässä pohjoisessa, tai sitten… Ihmisellä tulee olla unelmia ja haaveita, se kuuluu elämään. Muistakaa levätä, ottaa aikaa itselle ja perheelle, ja totta kai seurakunnalle. Kun työ ja lepo ovat oikeassa suhteessa, niin ’ies’ on silloin sopivimmillaan. Nyt jo joku sanoo ettei vihollinenkaan lepää ja lomaile, mutta minäpä vastaan; mitä sen tekemiset minulle kuuluu, tuon sanojahan voi hoidella sen puolen ja taistella puolestani kun lepäilen, kiitos siitä!

Siitä tulikin mieleeni, että kun kuulee jonkun rukoilleen puolestaan jo kauan, se lämmittää ja sykähdyttää, pistääpä vielä miettimään omaa jaksamista toisten kantamisessa rukouksin. KIITOS teille jotka olette ottaneet meidät rukouslistallanne, se on asia jota arvostamme todella paljon, vaikka emme osaa niin hehkuttaen kiitelläkään.

Siunattua tätä vuotta ja tehdäänkö sellainen lupaus, että olemme armollisempia kuin viime vuonna, syntiä emme saa hyväksyä, mutta otetaan ihminen ihmisenä ja lähimmäisenä. Tutkitaan sanaa ja itseämme, ei niinkään ’naapuria’, jollei nyt ihan julkisynti ole kyseessä, siihenkin löytyy Raamatusta ohjeet miten toimia. Tässä muutamia tutkimisen arvoisia kohtia juuri tällekin aamulle, 01.01.-16 klo 9.45 koiralenkin jälkeen;) Puuttuukohan joku paikka, jonka oikeasti ajattelit olevan joukossa?

2 Kor. 2:5-11, Hepr. 10:19-39, Hepr. luvut 11,12,13 kannattaa tutkia miettien. 1. Joh. 3:11-24, Room. luvut 12,13,14,15:1-13, Gal. 6:1-10, 1.Tim. 5:1-2, Jaak. 4:11-12.

Nämä vain omia mietteitäni, ei virallisia kannanottoja.

–jussi-

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.