Blogien sisällöstä

Huomaathan, että blogit sisältävät kirjoittajien omia mielipiteitä ja kokemuksia. Ne eivät siis välttämättä edusta Kotikirkon virallisia kantoja. // admin

Pyhäinpäivän tienoilla

Tv-toimittajalla oli takavuosina tapana heittää ohjelman loppuun lausahdus jälleennäkemisen ihanasta toivosta. Se oli hänen tapansa toivottaa katsojat mukaan katsomaan seuraavaa ohjelmaa. Tuoreen kyselyn mukaan yhä useampi uskoo, ettei kuoleman jälkeen ole mitään. Ei siis jälleennäkemisen ihanaa toivoa, eikä paljon muutakaan. Kuolema on meille tietyssä mielessä suuri tuntematon. Siihen ei ole saatavissa kokemusasiantuntijoita. Hautuumaiden kynttilämeri kertoo meille toki kaipauksesta ja ehkä myös toivosta. Ehkäpä sittenkin on olemassa jotain suurempaa, jota ei järjellä pysty selittämään?

Lue lisää

Armon varassa

Ihmisellä on yleensä halu tehdä kaikki mahdollisimman hyvin ja oikein. Mutta kuka meistä onnistuu olemaan hyvä tai edes riittävä kaikessa? Kuntoile, siivoa, sisusta, kasvata… Samaan aikaan töissä tai opiskelussa pitäisi kehittyä ja antaa kaikkensa. Mutta kun ei pysty. 

Lue lisää

Toivosta

Itsenäinen 103-Suomi on rakennettu uskon ja toivon varaan. Esi-isillämme oli usko siihen että Suomen kansan pitää ottaa päätäntävalta omiin asioihimme ja että meillä on oikeus olla kansakunta muiden joukossa. Rakkaus omaan maahan sai heidät toivomaan maallemme parempaa tulevaisuutta. Eivätkä nämä arvot jääneet vain teoriaherrojen höpinöiksi vaan johtivat toimintaan. Syntyi Suomen itsenäinen valtio, joka on ollut todellinen vuosisatainen menestystarina. 

Lue lisää