Sana kasvattaa ja ohjaa tiellä

Olen Kaarinan Kotikirkossa seurakunnan työntekijänä. Seurakunta on edelleen, ja on ollut jo vuosia, vanhimmiston johdossa. Puheeni ja kirjoitukseni edustavat omaa kantaani, ei tietenkään koko seurakunnan linjaa. Jokaisella kuuluu olla oma tehtävänsä ja oma paikkansa paikallisseurakunnassa. Jos tehtävä puuttuu, sitä voidaan etsiä yhdessä ja katsoa, mihin tehtävään Jumalan Henki osoittaa. Laitan tähän pari esimerkkiä omista näkemyksistäni;

Paavali kehottaa uskovia tutkimaan, mikä on “otollista Herralle”, ja yrittää herättää seurakuntalaisia sanomalla, että “katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha” (Ef. 5:15-16). Jos aika oli paha silloin, mikä se on nyt? Efesossa käyneenä luulen kyllä, että tämän maan moraalittomuus ei ole vielä saavuttanut sitä tasoa, joka antiikin Efesossa oli vallassa. Omista kompastumisista jotain oppineena, ja monia sivusta seuranneena tämä aihe on noussut yhdeksi sydämen asiaksi. En yksinkertaisesti halua tarjota toisille voimatonta uskon elämää, enkä haluaisi kenenkään kulkevan vaelluksessaan mutkaisia kiertoteitä, kun Jumalalla on tasainen, suora tie tarjottavana. Se on juuri se tie, jolta ei hullukaan eksy. Omilla teillä on helppo eksyä. Minäkin eksyn Turkuun jos ei joku ole antamassa ajo-ohjeita. Sama periaate on uskon elämässä, jos tämän maailman äänet vaimentavat sen taivaallisen navigaattorin antamat ohjeet, ainakin minä eksyn. “Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi” (1Joh.2:6). Ei Jeesuskaan vaeltanut muun maailman mallin mukaan, ei edes aikansa papiston johtajien vaatimusten mukaan, vaan kuunnellen Jumalan ääntä, seuraten kirjoitettua ja puhuttua Jumalan sanaa, ja elämällä johdatuksessa. Siihen johdatukseen sisältyy myös kärsimyksiä ja vastustusta.

Käytän paljon arameaa, ja siihen on monia syitä. Yksi syy on tekstin selkeys ja kauniisti muun raamatun kanssa yhtenevä sanoma, jossa ei jää epämääräisille tulkinnoille niin paljoa tilaa kuin kreikassa. Roger Pearse käänsi antiokialaisen Severianin 300-luvun kirjoituksen otsikolla “Pyhästä Hengestä” viime viikolla kreikasta englanniksi, ja hän kiinnitti käännöksessä huomiota siihen, että kreikka käyttää “armo”-sanaa todella satunnaisissa merkityksissä. Sama raamatussa. Arameassa kreikan kharis-armolle löytyy ainakin kuusi eri vastinetta, jotka merkitsevät kolmen eri armon lisäksi siunausta, puhtautta (tooran määrittämän saastaisuuden vastakohta) tai hyvyyttä. Jos ajattelemme vaikka Tiitus 2:11-12, siellähän “Jumalan armo kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmallisuuden, elämään siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti”. Tottakai armokin kasvattaa, mutta arameassa Jumalan siunaus kasvattaa. Jos Jumalan siunaus ei ole ihmisen yllä, kasvua ei tapahdu mihinkään suuntaan. Ainakin minun itseni on paljon helpompi ymmärtää asia tästä näkökulmasta. Kuitenkin Jumala on se, joka antaa sen kasvun jokaiselle, eikä sitä kasvua ihminen välttämättä itse huomaakaan, ennen kuin joskus myöhemmin.

Tuomas Levänen

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.