Joulunlapsi

Suomalaisuuteen kuuluu joulunvietto, sen tavat ja ruuat vaihtelevat niin maakunnittain kuin perheittäinkin. Lapsuuteni jouluihin kuului harmaisiin puettu aika pelottavan näköinen ”joulupukki”. Lahjat eivät olleet suuria mutta yhdessäolo ja pitkään valvominen, sekä koko ajan saatavilla oleva jouluruoka tuntuivat lapsestakin mukavalta. Samoin tietysti joulukuusen haku metsästä, se oli mukavaa yhdessä oloa. Kainuussa asuessamme oli lupa aina jonkun metsästä kuusi hakea. Kuopiossa nuoruuden maisemissa se haettiinkin omasta metsästä. Nuo ovat muistoja, joita on vaikea siirtää nykypäivään. Kuusen haku metsästä ei onnistu kuin tv:ssa, no Vehmaalla saimme käydä sukulaisen metsässä. Mutta olisi pitänyt olla lapsenlapset mukana jolloin muistot siirtyisivät.

Otsikko on Joulunlapsi. Me Kaarinan Kotikirkossa teemme vuoden mittaan yhteistyössä Operaatio Ruokakassin kanssa ruokakasseja, joita jaetaan tarvitseville. Otamme osaa erilaisiin lahjalahjoituksiin mm. Joulupuu-keräykseen viemme henkilöinä paketteja. Tänäkin vuonna osallistumme Operaatio Joulunlapsi -keräykseen. Sen videolinkkejä ja tietoja julkaisemme nettisivuillamme, kunhan syksy etenee. Miksi puhutaan niin paljon joulunlapsesta, joulupuusta, muistoista rauhoittumisesta, ja silti stressin vaivaamat vanhemmat ja isovanhemmat ’ryntäilevät’ kaupasta kauppaan, parhaat jo heinäkuussa 😉

Kuka sitten on tuo Joulunlapsi, se joka saa lahjan, vai se joka sen antaa? Saanko kertoa oman Joulunlapseni, jonka opin tuntemaan vasta aikuisena nelikymppisenä?

Kerron joka tapauksessa, saan tai en. Olin tietysti isänä ja aiemmin lapsena innostunut joulun ajasta, siihen kuuluivat alussa kertomani muistot ja uudet joita teimme yhdessä perheen kanssa. Mutta sitten tuli aika, jolloin matkatöissä marinoitu aikuinen mies joutui miettimään asioita syvemmin. Kaikki oli hyvin, olin hyvässä työssä, vaimo töissä, koti/lapset olivat ok. Mutta kun tulin Italian työreissulta, alkoi vaihe, jossa jäin kotinurkille ”pajapössiksi” ja rupesin kiinnostumaan Israelista, matkoista sinne ja myös Raamatun historiallisesta ja arkeologisesta todellisuudesta. Lopetin alkoholin käytön ja pysyin siis kotikulmilla töissä. Sitten kerran töistä tullessa rupesin miettimään uskomista ja Raamatun todellisuutta. Hiljaa mielessäni pyysin Jumalaa vastaamaan, jos Hän oikeasti on olemassa, sain vastauksen saman päivänä, se on toisen tarinan arvoinen juttu. Löysin siis Jeesuksen ja ymmärsin Joulunlapsen lahjan sisällön. 

Se ei ole mitään, mitä minä pystyn antamaan, minä sain sen lahjan, kun tunnustin olevani syntinen ja uskoin Jeesuksen olevan syntieni sovittaja, raa’alla ristinpuulla. Hän antoi minulle ja muillekin lahjan, jonka arvoa on vaikea sanoin kuvata. 

Tein parannusta elintavoistani, jätin tietoisesti väärin tekemäni asiat. On asioita joita teemme väärin aina, mutta tietoisesti pyrin oikeaan. Sain lahjaksi iankaikkisen elämän, sielunrauhan, rikkaan elämän, jossa rikkaus ei ole rahassa, vaan elämän sisällössä. Joulunlapsi ei ole se kiiltokuvan Jeesus, aasin edessä kaukalossa, ei se kirkas valaistu Stockmannin ikkuna, eikä se kilisevä pata, johon laitat kolikot kadunkulmassa. Joulunlapsi on se kaikki, mitä Jeesus edustaa, hänen omin sanoin ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna niin kuin maailman antaa.” (Joh 14:27)

Tuo rauha Jeesuksessa Kristuksessa on se lahja jonka Joulunlapsi antaa, se lunastettiin pääsiäisenä ristillä.

Me suomalaiset osaamme olla vähän altavastaajan oloisia, ajattelemme usein, mitä muut meistä ajattelevat, miten muut suhtautuvat, se on psykologien mukaan terveen itsetunnon puutetta. Meidän tulisi ajatella olevamme pitkässä juoksussa kristillinen kansakunta, jonka syvimpään olemukseen on jo iskostunut Joulunlapsi Jeesus Kristus. Ei meidän ole syytä hävetä sanomaa, joka jouluna on jokaisessa ruokapöydässä läsnä, kautta läntisen maailman.

Autetaan missä pystytään, muistetaan lähimpiä, mutta muistetaan myös eri maiden apua tarvitsevia, muistetaan myös itseämme. Haluan toivottaa joulun rauhaa jo näin syksyllä.

Jussi Kinnunen