Joulunalusmietteitä

01122016510

Jussi Kinnunen

Tänä jouluna olen auttamassa joulunäytelmässä jossa esitämme näytelmän 12-14 näytöksenä koululaisille ja opettajille. Yhdessä näytöksessä yleisö lienee kokonaan aikuisia, en tiedä. 

Harjoitukset ja koko näytteleminen herättävät ajatuksia jotka liittyvät jouluun, perheeseen ja seurakuntaperheeseen. Luommeko jouluun odotuksia jotka eivät sitten täytykään, kerrommeko joulun sanomaa eteenpäin jne.? Tuossa näytelmässä teen parannusta joka näytöksen lopuksi, se kuuluu rooliini, mutta mietin sitä myös elämässä ja varsinkin seurakuntaelämässä. Onko meillä joku joulurooli tai pääsiäisrooli vai olemmeko sitä mitä olemme ja olemmeko sitä mitä meidän tulisi olla? Kristuksen, Messiaan, tuoksu muille merkiksi.

Seurakuntaelämässä usein vuosien saatossa tulee eri näkökulmia asioihin.  Jeesus sanoo, että lasten kaltainen on Jumalan valtakunta, lasten silmissä on nähtävänä Jumalan valtakunta ilman ’rooleja’. Seurakunnassamme kävi lapsikuoro ja kun heidän silmiensä iloa katseli, kun he saivat laulaa ja esiintyä, ei voi erehtyä, oliko ilo ja riemu sisällä lapsen sydämessä. Samoin kun lapset näkevät esityksen joka on juuri heille suunnattu, sama riemu näkyy oivaltamisena ja hetkessä elämisessä. Luin juuri Jeesuksen lähetyskäskyä, menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää heistä minulle opetuslapsia (vapaa lainaus). Seurakunnan tehtävänä on opettaa jo sisälle tulleita uskovia, mutta myös mennä kertomaan evankeliumia muille. Jos evankeliumia levittää omasta kodistaan ja seurakuntakodistaan se on helpompaa. Tuttu ympäristö luo turvallisuutta. Mutta myös me uskovat tarvitsemme evankeliumin sanomaa ja tarvitsemme olla tukemassa niitä, jotka eivät ole ’juurtuneita’ uskoon.

Voimme lukea uhraamisesta Raamatusta ja siellä on maininta parhaansa uhraamisesta. Mikä on uskovalle se paras? Onko se yhteys muiden kanssa, tuttu turvallinen kokoontuminen, vai joku ’maallinen’ asia? Olen pohtinut tilannetta, jossa voimme vastaanottavalle ihmisjoukolle julistaa evankeliumia ja antaa parasta aikaamme sen julkituontiin.

Minä sovitin aikatauluuni näytelmän, seurakuntamme on sovittanut aikatauluun kassiajon, jossa on sekä opetusta että tavallista ruokaa tarjolla, onko se uhraamista parhaastaan? Meillä on vapaaehtoisia jotka ovat talkoissa 2-3 päivänä uhraten aikaansa siihen että tarvitsevat saavat annoksen leipää ja kassillisen ’Hyvää Sanomaa’. Tuo tilaisuus on niin täynnä molemminpuolista rakkautta että soisin kaikkien kokevan sen. Olen useimmiten järjestyksenvalvojana ovella ja saan kuulla ihmisten puheita ja viime jaossakin sain kuulla kuinka he kiittivät Veljestrion osuudesta. He jotka ovat ns. uskosta osattomia, ovat kiitollisia siitä hetkestä jolloin he saavat kokea että heille on järjestetty jotain jota he arvostavat! Osaammeko me uskovat arvostaa heidän mielipiteitään ja annammeko heille sen arvon, jonka Jeesus antaa kaikille luoduille, sekä lähimmäisen rakkauden?

Jouluanne Siunaten

-jussi-

Linkki tekstissä mainittuun joulunäytelmään

Kategoria(t): joulu, lapset, ruokakassi, Tapahtumat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.